Maksimoi koirasi hyvinvointi – tilaa kotiin terveellistä, suomalaista tuoreruokaa!
Olipa kerran prinsessa… Näin Rekun Deli syntyi
Rekun Delin tarina sai alkunsa nirsosta Essi-prinsessapennusta, jolle eivät maistuneet markkinoilla olevat koiranruoat. Huoli lemmikin hyvinvoinnista ajoi Siirin etsimään apua ystävältään Hannalta, joka on koirien ravitsemukseen erikoistunut eläinlääkäri. Yhteistyössä kehitettiin aterioita, jotka saivat ennakkoluuloisen Essin hyväksynnän.
Ruoat testautettiin myös Annin herkkävatsaisella Ellalla sekä Evan loppasuisella Einolla – innokas tassunnosto saatiin kummaltakin taholta. Kun joukkoon liittyi vielä keittiöammattilainen Heidi, voimaviisikko oli koossa. Rekun Deli merkittiin kaupparekisteriin alkuvuodesta 2021. Tällä hetkellä yrityksen palveluksessa on kahdeksan henkilöä.
Rekulaisuuden ydin: koiran hyvinvointi, kotimaisuus ja ympäristöarvojen kunnioitus
Tassukansan hyvä olo on ollut rekulaisuuden kulmakivi toiminnan alkumetreiltä saakka. Rekun Delin reseptien taustalla on lemmikkien ravitsemuksesta saatu AAFCON:n tutkimustieto, jonka mukaan artesaanityyppinen, ei-teollinen tuoreruoka on koiralle ravintosisällöltään optimaalisinta.
Rekun Delin aterioissa on otettu ympäristöarvot tarkasti huomioon. Kunnia-asiamme on, että koiranruoissa käytetyt raaka-aineet ovat peräisin lähituottajilta. Ei lisäaineille ja säilöntäaineille! Lemmikkien ateriat ovat niin puhtaita, että ne täyttävät laadultaan jopa ihmisille tarjottavan ravinnon kriteerit. Kaikki annoksemme ovat NRC-suositusten mukaisia (koirien ravintoaineiden saantitarvesuositukset).
Koiranruoan tuotantoprosessi on Ruokaviraston valvomaa. Ravitsemusalan asiantuntijat valmistavat lemmikkien ateriat ammattilaistason kotikeittiössä tiukkoja hygieenisyysvaatimuksia noudattaen. Annoksissa on otettu huomioon koiran koko, ikä ja aktiivisuustaso. Ateriat ovat tarvittaessa muokattavissa ruokarajoitteiden, esimerkiksi allergioiden mukaan, sekä koiran sterilointi/kastrointi huomioon ottaen.
Helppo tilausprosessi ja huoleton kotiintoimitus
Me rekulaiset tiedämme, että elämä saattaa olla välillä hyvinkin kiireistä. Helpottaaksemme hektistä arkeasi suunnittelimme koiranruoan tilausprosessin sinulle mahdollisimman vaivattomaksi. Kun teet kestotilauksen, säästät 10 % jokaisen kuukausitilauksesi loppusummasta.
Tilaa koirallesi viikon ateriapaketti verkosta (pennulle, aikuiselle, seniorille) –toimitamme sen ekologisesti pakattuna kotiovellesi sovittuun aikaan, viimeistään seuraavana arkipäivänä tilauksestasi. Veloituksetta, toimitusalueena pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen). Tarjoa kupillinen tassukaverille vaikka heti ja pakasta loput, kätevää! Mukana on tarkat ruokintaohjeet (X g / koiran paino) sekä tiedot ruokien käsittelystä ja säilytyksestä.
REKUN DELI OY
Kuparipolku 9
02750 Espoo
info@rekundeli.fi
Puh. 040 705 9237
Y-tunnus: 2984322-1
Asiakaspalvelu
Puh. 040 705 9237
asiakaspalvelu@rekundeli.fi
Avoinna ma–pe klo 9–21
Esittelyssä Rekun Delin voimaviisikko
Yhteistä meille kaikille: koiran kokoinen kolonen sydämessä
SIIRI JAURI, toimitusjohtaja ja graafinen suunnittelija
Rakkain rooli: nirson ja ihanan Essi-prinsessan omistaja. Harrastaa 2-vuotiaan australian labradoodle -rotuisen Essin kanssa muun muassa rallytokoa ja nose workia.
ANNI TERVONEN, myyntijohtaja ja logistiikkapäällikkö
Rakkain rooli: herkkävatsaisen ja hellämielisen Ellan emäntä. Viilettää 9-vuotiaan Ella-spanielin kanssa agilytykentällä aina kuin muilta kiireiltään ehtii.
EVAMARIA SAHLMAN, markkinointijohtaja ja viestintäpäällikkö
Rakkain rooli: ahneen ja ystävällisen Eino-koirulin huonepalvelija. Lenkkeilee 5-vuotiaan Eino-tollerin kanssa aktiivisesti Espoon lähimetsissä.
HANNA HEINONEN, eläinlääkäri (ELT), koiran diplomiravitsemusneuvoja (dipl.KRN)
Rakkain rooli: 7- ja 12-vuotiaiden labradorinnoutajien mami. Hurahtanut koiriensa kanssa jäljestykseen ja uimiseen.
HEIDI SAHLBERG, keittiöalan ammattilainen, asiakaspalvelupäällikkö
Rakkain rooli: 1-vuotiaan japaninpystykoira-Leonin sijaisvanhemmuus. Omistautunut koiransa kaikinpuoliseen hemmotteluun.